Taas liian pitkä tauko...

Kuvittelin olevani paljon ahkerampi bloggaaja :D anteeksi, on taas hirveä kiire ja hulina. Olen viime aikoina väsännyt jonkin verran runoja, koska vapaa-aikaa ei oikein ole suurempiin projekteihin ja runoja tuntuu tulevan tasaisena virtana. Tässä on yksi uusimmistani ja se kertoo hieman siitä, millaisia runoja yleensä kirjoitan. Osaan kirjoittaa myös hilpeämpiä, mutta olen huomannut, että haikeat, surulliset ja melankoliset runot tulevat helpommin ja kenties jättävät lukijaansa syvemmän uran.

Syyllinen

Seisot keskellä niittyä

kuin olisit valaistuksen

nähnyt. Veitsi kädessäsi

virne kasvoillasi

katsot minua hymyillen.

Verta vaatteissasi.

Tunnen kouraisun

sisälläni.

Mikä sai sinut tämän

tekemään? Luulin

sinut tunnen.

Ruumiit ympärilläsi

kauhuun kivettyneet

kasvot. Edelleen katsot

minua hymyillen,

verta tippuu maahan

vaatteistasi.

Luuletko, mikään teko

voi sinut armahtaa?

Luuletko,

veret pestyä yltäsi saa?

Olet syyllinen

nyt ja aina, ei viaton hymy

kauas kanna.

Edelleen hymyilet

etkö ymmärrä,

mitä teit.

Niittyä ei saa puhtaaksi.

Se on jo nähnyt kuoleman.

Hyvää uutta vuotta!

Hyvää uutta vuotta (ja menestystä vuodelle?) 2011!

Tänä vuonna silmiini on erityisesti pistänyt lause: Menestystä vuodelle 2011. Mahdamme olla todella kilpailuhenkisiä ihmisiä. Emme kirjoita joulukorttiin: ”Menestyksekästä joulua!” tai ”Menestystä tälle joululle!” Miksi siis kirjoitamme näin uuden vuoden toivotuksiin? Mihin katosi perinteinen: ”Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta.”?

Ja muuten, onko tuo toivotus ollut ennenkin yleinen? Itse koen törmänneeni siihen vasta tänä vuonna, mutta saattaa olla, että se on lukenut korteissa ennenkin, mutta se pisti silmääni vasta nyt.

Tietenkin on ihanaa, että opiskelijoille toivotetaan menestystä opintoihin ja työntekijälle menestystä työelämään, mutta ihmettelen vain, miksi se on pakko tunkea jopa uuden vuoden toivotukseen… Tai ehkä näen tuon toivotuksen liian terävänä. Kenties se ei häiritse muita ollenkaan. Vaikea sanoa. Tuntuu vain ikävältä, että jokapäiväinen suorittaminen on päässyt mukaan myös uuden vuoden toivotuksiin.

Minulle on tullut mielenkiintoinen perinne, jonka toistan jokaisena uutena vuotena. Minun on aivan pakko kuunnella ABBA:n kappale ”Happy New Year.” Niin tuli tehtyä myös eilen, ei tosin aivan keskiyöllä, ajauduin unten maille jo ennen aikojaan univelan takia. Nukuin siis sikeästi uuteen vuoteen ja oli lähellä, etten nukkunut kellon ympäri (mitä käy minulle harvoin).

Koen jokaisena uutena vuotena saman, oudon tunteen. Olen iloinen hetkistä, jotka sain viettää kuluneen vuoden aikana, mutta samalla olen hieman haikealla ja huolestuneella mielellä; entä jos uusi vuosi ei vastaa odotuksiani? Entä jos siitä tulee huonompi kuin kuluneesta vuodesta? Hyvä puoli on, että kukaan ei voi ennustaa tulevaisuuttaan ja se osaa hyvin usein yllättää meidät. Siispä toivon, että tuleva vuosi on täynnä lämpimiä ajatuksia ja hyviä hetkiä yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa.

Näillä sanoilla haluan toivottaa lukijoilleni hyvää uutta vuotta! :)

Joulutervehdys 2

Hei! Lukekaa ihmeessä edellisin tekstini :) kirjoitin joulutarinan ja tässä on siitä versio in English. Sama tarina, mutta muutin henkilöiden nimet (älkää kysykö miksi, se vain tuntui luontevalta :D). 

A Christmas tale

”Mom! I believe in angels.” ”Oh, sweetheart. Nice to hear that.” A small girl smiled. ”You should go to bed”, Janet said. “But I’m not tired.” ”I can see that…” Janet was very tired. Her little girl obviously wasn’t.

    

”I want to see them”, Alica told with a quiet voice. “See what?” Janet asked. ”Angels, I must see them!” Janet turned and looked down to her little child. ”Well, just a minute.” Alica stayed in the hall while Janet was walking around the house. She took with her every angel she found: a doll, a statue, a candle, and finally she returned with many kinds of angels. But her little sunshine was unhappy: “I want to see real ones.”

   

“Oh dear”, Janet’s heart sank. She was exhausted. ”It’s not that simple.” “Why?” Alica was disappointed. Her big blue eyes were shining. ”You see…” Janet started and took a deep breath, ”if you see an angel, you are really lucky. Only few have seen them. It’s very rare to see them, because usually they don’t want that.” “Why?” ”Because, honey”, Janet smiled, ”I know, you don’t understand. It’s difficult to understand why we can’t see something which is so magical and marvelous.”

   

“Are you tired now?” Janet asked hopefully. ”Of course I’m not”, Alica gasped, ”can I go outside?” “Now?” Janet looked at her watch, “it’s already late, you should go to sleep.” ”I know, but I can’t sleep.” Janet stopped to think that for a while: ”Okay, but only this time. And you must come back after half an hour.” “Mom, you are the best!” Alica was suddenly happy and chirpy. I know, Janet thought.

   

With Janet’s help, Alica was soon ready to go. It’s snowing again, Janet thought when she was washing the dishes. She was wondering.  Christmas is coming… how about presents and meals? Should I invite my aunt as well? She wondered. Maybe I should invite only  my mother and father.

   

”Mom! Mom!” Alica shouted. ”Honey!” Janet was smiling, ”how you came so early?” “I saw them! The angels, I saw them!” ”What?” Janet was dazzled. ”Now I can go to bed”, Alica informed with a great smile, ”good night!” “Good night!” Janet repeated and watched how her little girl was dancing up the stairs.  Impossible, Janet thought, but Alica almost never lied. Furthermore, Alica was extremely happy. She could’t pretend something like that. So it had to be real. “Oh, I wonder…” Janet whispered when she switched the lights off and went to bed.    

Joulutervehdys

Heipä hei lukijat! :) On ollut kiireitä kirjoitusprojektien kanssa, mutta tässä teille pieni joulutarina piristämään päivää. I hope you like it. 

Joulutarina

“Äiti!” Ella ilmoitti kimeällä äänellä, ”minä haluan nähdä enkelin!” ”Vai niin”, hänen äitinsä vastasi väsyneenä. ”Ihan oikeasti”, Ella vaati. Hänen siniset silmänsä loistivat: ”Äiti kiltti. Minä haluan, haluan oikein kovasti.” Kuului syvä huokaisu, kun Tiina jätti hetkeksi tiskivuoren. ”Vai haluat nähdä enkelin?” Ella nyökkäsi innostuneena: ”Juu! Meille kerrottiin koulussa enkelikuorosta, joka ilmestyi paimenille. Haluan nähdä ne!”

   

”Hetki vain”, Tiina ilmoitti ja kiiruhti viereiseen huoneeseen. Hän haali käsiinsä kaiken mahdollisen, mikä vain liittyi enkeleihin edes jollain lailla; enkelikello, enkelinukke, enkelikynttilä, enkelikuusenkoriste ja enkelitaulu. Tiina palasi tavaramäärän kanssa eteiseen, missä Ella odotti jo kärsimättömänä. Pieni tyttö näytti erittäin pettyneeltä nähdessään tavaramäärän. ”Ei, äiti. Ymmärsit väärin. Haluan nähdä niitä oikeita enkeleitä.” ”Kulta, olen kovin pahoillani”, Tiina aloitti asettaessaan tavarat tyttärensä eteen, ”mutta tämän lähemmäs en pääse.”

   

Ella otti enkelinuken käteensä, jolloin hänen silmästään karkasi kyynel. Nukke tärisi hänen käsissään. ”Kulta, olen todella pahoillani”, Tiina mutisi, ”mutta älä sure. Katsos, hyvin harvat näkevät enkeleitä. Vain harvat ja onnekkaat”, puhuessaan Tiina pyyhki kyyneleet Ellan kasvoilta. ”Miksi?” Ella kysyi kimeällä äänellä. ”Koska…” Tiina aprikoi, ”koska he pitävät arvoituksista.” Ella mietiskeli hetken.

   

”Oletko nyt valmis nukkumaan?” Tiina kysyi johdattelevasti, ”kello on jo aika paljon.” ”Ei väsytä.” ”Sepä yllätys…” Tiina henkäisi. Hän itse oli rättiväsynyt. ”Haluan mennä ulos”, Ella ilmoitti. ”Mitä?” Tiina kiekaisi, ”tähän aikaan? Nuori neiti, nyt taidat vitsailla.” ”Mutta, kun minua ei nukuta”, Ella huomautti, ”ehkä minua sitten nukuttaa.” ”Eikös Nukkumatti ilmesty yleensä lastenhuoneeseen?” Tiina hämmästeli. ”Kai hän välillä saa ulkonakin käydä”, Ella huomautti siihen.

   

Lopulta Tiina antoi periksi: ”Selvä, mutta vain puoli tuntia. Sitten tulet heti sisään.” Tiinan avustuksella Ella sai nopeasti ulkovaatteet päälleen ja valmis lähtemään ulos. Tiina päätti käyttää aikansa hyödyllisesti ja jatkoi sotaansa tiskivuorta vastaan. Samalla hänen päässään pyöri erilaisia mietteitä joulusta ja joululahjoista.

   

”Äiti! Äiti!” Ella oli tullut odottamatta sisään ja tuonut kinokset mukanaan. ”Kulta, varo, tuot hirveästi lunta sisään…” Ella vähät välitti äitinsä puheista: ”Minä näin ne! Enkelit, minä näin ne!” Tiina tuijotti Ellaa silmät pyöreinä. ”Nyt minä voin mennä nukkumaan”, Ella ilmoitti tyytyväisenä, ”hyvää yötä.” ”Hyvää yötä”, Tiina vastasi ja jäi tuijottamaan tytärtään, joka tanssi rappuset ylös huoneeseensa.

   

Tämä ei voi olla totta, Tiina pohti pyyhkiessään keittiön pöytää. Toisaalta Ella ei juuri koskaan valehdellut. Itse asiassa hän valehteli vain pakon edessä. Nyt ei ollut sellainen tilanne. Lisäksi Ella oli ollut todella innoissaan tullessaan sisälle. Ei hän olisi ollut niin innoissaan, jos ulkona ei olisi todella tapahtunut jotain.

   

Tiina kurkki ikkunasta ulos pimeään pihaan, jota vain katuvalot valaisivat. Hän yritti etsiä valkoista hahmoa puiden katveesta, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei näkynyt. Tämäpä kumma, hän mietiskeli sulkiessaan verhot ja kivutessaan rappuset ylös huoneeseensa.                  

Pitkästä aikaa

Hei taas ja anteeksi pitkästä tauosta! On ollut kaikenlaista pientä pohdittavaa ja blogi on joutunut olemaan hieman sivussa. Tässä kuitenkin uusi taustakuva. Jatkan blogia omien epäilysteni mukaan joulukuussa, jolloin käsittelen (yllätys, yllätys) joulua. Lähettäkää kommentteja omista joulukokemuksistanne, voitte myös antaa ehdotuksia jouluaiheista, joita voisi käsitellä. Rauhallista marraskuun loppua!

Love, love, loooove

Kuvitelkaa, että teidän täytyy selostaa itsestänne toiselle ihmiselle. Kertomiseen liittyy yksi sääntö: et saa puhua mitään rakkaudesta ja rakastamisesta. Eikös kerronta mene aika latteaksi?

Rakkaus on käsitteenä hieman harhaanjohtava. Tietyissä tilanteissa sitä käytetään liikaa, kun taas tietyissä liian vähän. Valaisen hieman mitä ajan takaa. Ihmiset puhuvat rakkaudesta monissa yhteyksissä: ”Rakastan kissaani. Rakastan pitsaa. Rakastan harrastustani.” Toisaalta, ihmiset harvemmin sanovat: ”Rakastan ystävääni.”

Rakkaudesta on löydettävissä monia eri muotoja. On kiihkeää rakkautta, joka vallitsee seurustelun alkuvaiheessa. Sitten on lempeää rakkautta, mitä on erityisesti huomattavissa vanhemmissa pariskunnissa. Ja tietysti omiin vanhempiinsa tuntee erilaista rakkautta kuin seurustelukumppaniinsa. Itse sanoisin, että ystävyys on myös yksi rakkauden muoto.

Kun asiaa ajattelee, ystävyydessä ja rakkaudessa on paljon yhteistä. Ne molemmat perustuvat luottamukseen ja toisen hyväksymiseen sellaisena kuin hän on. Molempia pidetään myös elämän polttoaineena: jokainen ihminen tarvitsee ystäviä ja rakastajan. Erona tosin se, että ystäviä voi olla monta, mutta sielunkumppaneita on yleensä vain yksi. Ellei sitten haaremia perusta.

Miettikääpä sitten elokuva, jossa ei ole yhtäkään romanttista kohtausta. Menee hyvin vaikeaksi. Erityisesti minua ovat viime aikoina huvittaneet lastenelokuvat; oli piirretty mikä tahansa, sinne mahtuu aina romantiikkaa ja rakkautta. Mielenkiintoista kyllä, kiinnostus kumppanin etsimiseen herää monilla vasta yläkoulussa. Tai ammattikoulussa/lukiossa. Tai myöhemmin. Mutta vakavan seurustelun alkaminen alakoulussa lienee harvinaista. Miksi siis lastenelokuvat ovat täynnä rakkautta? Kenties siksi, että elämä ilman rakkautta on tylsää. Eikä sellainen ole terveellistä kenellekään.

Ajan autoa – olen siis olemassa?

Näin syysiltojen pimentyessä mikään ei ole niin ihanaa kuin kävelylenkit myöhään illalla. Eilen varsinkin ihana kuutamo valaisi tietäni ja taskulampun patterit säilyivät ainakin jonkin matkaa.

Autoilijana olen huomannut, että valitettavan harvat jalankulkijat ottavat autoilijoita huomioon mitä tulee pimeään. Jalankulkijoilla on yksi naurettava heijastin, useimmilla ei sitäkään ja vaatteet ovat mustat. Monet elävät siinä harhaluulossa, että katulamppujen alla näkyy hyvin… PÄINVASTOIN.

Jalankulkijoiden ja autoilijoiden välillä tuntuu vallitsevan jatkuva vihasuhde. Autoilijan on aivan pakko hurauttaa suojatien yli ennen jalankulkijaa kun taas jalankulkijan on aivan pakko kiitää tien yli (paikassa jossa ei ole suojatietä) niin, että auto joutuu hidastamaan vauhtiaan.

Autoissa on myös toinen asia, missä on reilusti parannettavaa. Autot väistävät jalankulkijat usein niin täpärästi, että itsekin olen meinannut kaatua kumoon kuin keihäs. Lisäksi asia, joka sanan todellisessa merkityksessä sokaisi minut eilen.

Olin liikkeellä tosiaan niin myöhään, että eteensä tuskin näki. Onneksi mukanani oli hyvä taskulamppu ja suojaliivi. Kannattaa hankkia sellainen, näin auto näkee liikkujan jo pitkän matkan päästä. Autoilijoille muistutetaan siitä, kuinka tärkeää on laittaa lyhyet kohdatessa toisen auton. Tämä on päivänselvää ja helppo muistaa. Vaikuttaa kuitenkin olevan toivottoman vaikeaa tehdä samaa jalankulkijan kohdalla. Miksi? Ihan yhtä törkeää on sokaista jalankulkija kuin autoilijakin.

Jalankulkija ei toki aiheuta niin paljon vahinkoa kuin sokaistunut kuljettaja, mutta ei tunnu kovin mukavalta nähdä valopisteitä pimeässä pitkään autojen jo kadottua ja huojua jotenkin eteenpäin.

Eli siis, ehkä pitäisi parantaa jalankulkijoiden ja autoilijoiden yhteiseloa. Kiitos!