Heipä hei lukijat! :) On ollut kiireitä kirjoitusprojektien kanssa, mutta tässä teille pieni joulutarina piristämään päivää. I hope you like it.
Joulutarina
“Äiti!” Ella ilmoitti kimeällä äänellä, ”minä haluan nähdä enkelin!” ”Vai niin”, hänen äitinsä vastasi väsyneenä. ”Ihan oikeasti”, Ella vaati. Hänen siniset silmänsä loistivat: ”Äiti kiltti. Minä haluan, haluan oikein kovasti.” Kuului syvä huokaisu, kun Tiina jätti hetkeksi tiskivuoren. ”Vai haluat nähdä enkelin?” Ella nyökkäsi innostuneena: ”Juu! Meille kerrottiin koulussa enkelikuorosta, joka ilmestyi paimenille. Haluan nähdä ne!”
”Hetki vain”, Tiina ilmoitti ja kiiruhti viereiseen huoneeseen. Hän haali käsiinsä kaiken mahdollisen, mikä vain liittyi enkeleihin edes jollain lailla; enkelikello, enkelinukke, enkelikynttilä, enkelikuusenkoriste ja enkelitaulu. Tiina palasi tavaramäärän kanssa eteiseen, missä Ella odotti jo kärsimättömänä. Pieni tyttö näytti erittäin pettyneeltä nähdessään tavaramäärän. ”Ei, äiti. Ymmärsit väärin. Haluan nähdä niitä oikeita enkeleitä.” ”Kulta, olen kovin pahoillani”, Tiina aloitti asettaessaan tavarat tyttärensä eteen, ”mutta tämän lähemmäs en pääse.”
Ella otti enkelinuken käteensä, jolloin hänen silmästään karkasi kyynel. Nukke tärisi hänen käsissään. ”Kulta, olen todella pahoillani”, Tiina mutisi, ”mutta älä sure. Katsos, hyvin harvat näkevät enkeleitä. Vain harvat ja onnekkaat”, puhuessaan Tiina pyyhki kyyneleet Ellan kasvoilta. ”Miksi?” Ella kysyi kimeällä äänellä. ”Koska…” Tiina aprikoi, ”koska he pitävät arvoituksista.” Ella mietiskeli hetken.
”Oletko nyt valmis nukkumaan?” Tiina kysyi johdattelevasti, ”kello on jo aika paljon.” ”Ei väsytä.” ”Sepä yllätys…” Tiina henkäisi. Hän itse oli rättiväsynyt. ”Haluan mennä ulos”, Ella ilmoitti. ”Mitä?” Tiina kiekaisi, ”tähän aikaan? Nuori neiti, nyt taidat vitsailla.” ”Mutta, kun minua ei nukuta”, Ella huomautti, ”ehkä minua sitten nukuttaa.” ”Eikös Nukkumatti ilmesty yleensä lastenhuoneeseen?” Tiina hämmästeli. ”Kai hän välillä saa ulkonakin käydä”, Ella huomautti siihen.
Lopulta Tiina antoi periksi: ”Selvä, mutta vain puoli tuntia. Sitten tulet heti sisään.” Tiinan avustuksella Ella sai nopeasti ulkovaatteet päälleen ja valmis lähtemään ulos. Tiina päätti käyttää aikansa hyödyllisesti ja jatkoi sotaansa tiskivuorta vastaan. Samalla hänen päässään pyöri erilaisia mietteitä joulusta ja joululahjoista.
”Äiti! Äiti!” Ella oli tullut odottamatta sisään ja tuonut kinokset mukanaan. ”Kulta, varo, tuot hirveästi lunta sisään…” Ella vähät välitti äitinsä puheista: ”Minä näin ne! Enkelit, minä näin ne!” Tiina tuijotti Ellaa silmät pyöreinä. ”Nyt minä voin mennä nukkumaan”, Ella ilmoitti tyytyväisenä, ”hyvää yötä.” ”Hyvää yötä”, Tiina vastasi ja jäi tuijottamaan tytärtään, joka tanssi rappuset ylös huoneeseensa.
Tämä ei voi olla totta, Tiina pohti pyyhkiessään keittiön pöytää. Toisaalta Ella ei juuri koskaan valehdellut. Itse asiassa hän valehteli vain pakon edessä. Nyt ei ollut sellainen tilanne. Lisäksi Ella oli ollut todella innoissaan tullessaan sisälle. Ei hän olisi ollut niin innoissaan, jos ulkona ei olisi todella tapahtunut jotain.
Tiina kurkki ikkunasta ulos pimeään pihaan, jota vain katuvalot valaisivat. Hän yritti etsiä valkoista hahmoa puiden katveesta, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei näkynyt. Tämäpä kumma, hän mietiskeli sulkiessaan verhot ja kivutessaan rappuset ylös huoneeseensa.
