Taas liian pitkä tauko...

Kuvittelin olevani paljon ahkerampi bloggaaja :D anteeksi, on taas hirveä kiire ja hulina. Olen viime aikoina väsännyt jonkin verran runoja, koska vapaa-aikaa ei oikein ole suurempiin projekteihin ja runoja tuntuu tulevan tasaisena virtana. Tässä on yksi uusimmistani ja se kertoo hieman siitä, millaisia runoja yleensä kirjoitan. Osaan kirjoittaa myös hilpeämpiä, mutta olen huomannut, että haikeat, surulliset ja melankoliset runot tulevat helpommin ja kenties jättävät lukijaansa syvemmän uran.

Syyllinen

Seisot keskellä niittyä

kuin olisit valaistuksen

nähnyt. Veitsi kädessäsi

virne kasvoillasi

katsot minua hymyillen.

Verta vaatteissasi.

Tunnen kouraisun

sisälläni.

Mikä sai sinut tämän

tekemään? Luulin

sinut tunnen.

Ruumiit ympärilläsi

kauhuun kivettyneet

kasvot. Edelleen katsot

minua hymyillen,

verta tippuu maahan

vaatteistasi.

Luuletko, mikään teko

voi sinut armahtaa?

Luuletko,

veret pestyä yltäsi saa?

Olet syyllinen

nyt ja aina, ei viaton hymy

kauas kanna.

Edelleen hymyilet

etkö ymmärrä,

mitä teit.

Niittyä ei saa puhtaaksi.

Se on jo nähnyt kuoleman.