Syksy saa – puu

Eilisessä Hesarissa oli Viivi ja Wagner -sarjakuva, joka käsitteli ajankohtaista aihetta: syksyä. Wagner teki sarjakuvan alussa hienon huomion: ”Illat pimenevät.” Ne, jotka ovat pitäneet korvansa auki maantiedon oppitunneilla muistavat, että 23.syyskuuta on syyspäiväntasaus, jolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Tämän jälkeen päivät lyhenevät aina talvipäivän seisaukseen (valitettavasti se tulee vasta 22.joulukuuta), minkä jälkeen päivät pitenevät jälleen. Nyt on siis aika hyvästellä aurinko, ainakin osittain.

Ihmiset kokevat päivien lyhenemisen eri tavoin. Toiset varautuvat talven varalle kutomalla ja hankkimalla sylikaupalla kynttilöitä (taidan itse kuulua tähän kategoriaan), kun taas toiset masentuvat tyystin ja rukoilevat kesää takaisin. Tuntuu pahalta ajatella, että syksy olisi vain masennuksen ja kylmyyden aikaa.

Olisi ihanaa, jos ihmiset oppisivat nauttimaan syksystä, vaikka se ja talvi ovatkin toisinaan harmaita ja pimeitä vuodenaikoja. Suomi on ihmeellinen paikka ja olemme erityisessä asemassa, kun saamme nauttia tällaisesta vuodenaikojen ringistä. Ihmisten tulisi tuoda kesän pirteys ja positiivisuus myös talven keskelle, kuten yhdessä joululaulussakin lauletaan: ”No onkos tullut kesä nyt talven keskelle…”

Aikaisemmassa blogitekstissäni, ”Väsymyksen syksy”, totesin, että kaamosta ei tarvitse toisaalta myöskään hävetä. Jos on kaamosmasennukseen taipuvainen ihminen, ei tarvitse väkisin muuttaa itseään. Se, että on masentunut pimeyden takia, on varmasti paljon parempi vaihtoehto, kuin olla masentunut jonkun kuoleman tai itsetuhoisten ajatusten takia. Tärkeintä on, ettei masennus pääse pitkäkestoiseksi ja johda vakavaan sairastumiseen. Siitä on vaikeaa, joskus mahdotonta, päästä pois.

Näillä sanoin haluan toivottaa lukijoilleni oikein hyvää syksyä!