Eilen aloitin aamuni pirteällä kävelylenkillä. Mittari pysyi hievahtamatta nollassa, mutta ulkona ei tuntunut kylmältä. Oli lähes tyyntä, vain pieniä ilmavirtauksia tuntui kasvoilla. Maisema oli kuin sadusta; kosteilla heinikoilla ja vihreällä nurmella oli kastepisaroita. Ympärilläni näkyi hämähäkinseittejä kuusenoksilla ja usva peitti näkyvyyttä. Paikoin se syveni jopa sumuksi, jonka läpi auringonsäteet taistelivat tiensä. Metsä näytti satumetsältä auringonpaisteen osuessa leijuvaan usvaan. Saatoin sieluni silmin nähdä uljaan, valkoisen yksisarvisen, joka kävelee puun takaa.
Eilen oli sellainen aamu, jolloin ihminen kokee kaiken olevan mahdollista. Lähes haukoin henkeäni nähdessäni, kuinka suuret, ruskan ansiosta värjäytyneet puut, nousivat maasta kuin vastarintana nousevaa harmautta vastaan. Olisi tehnyt mieli kävellä puun juurelle ja istua siihen vain tuijottamaan usvaa ja odottamaan sen hidasta katoamista. Kymmenien lintujen noustessa siivilleen aivan silmieni edessä pellolta, johon joku oli käynyt ripottelemassa valkoisia timantteja, saatoin vain tuijottaa niitä.
Eilen oli muutenkin mahtava päivä. Ainoat kyyneleet tuli vuodatettua sipulille. Tunsin itseni vapaaksi ja sain tehdä mitä itse halusin, mitä itse kaipasin. Ja aion jatkaa samaa tänään.
Se sai minut miettimään, miten ihmisen vapaus luokitellaan. Polttareista usein sanotaan, että se on ihmisten ”viimeinen hetki vapaana.” Sen sijaan monet vertaavat sinkkuelämää kahleisiin, joista haluaa irti mahdollisimman pian. Vapaus on asia, joka on erittäin henkilökohtainen. Vapauden riistäminen toiselta ihmiseltä on ihmisoikeuksien loukkaamista. Omaan mielipiteeseen pitäisi olla sijaa ja kuten kaikki tietävät, jokaisen mielipide on tärkeä. Suomessa omat mielipiteet ja oikeudet nähdään tärkeänä asiana. Se on sitten toinen asia, äänestääkö kansa vaaleissa. Muuttuuko mikään äänestyksen jälkeen?
Oli mielenkiintoista seurata, kuinka eduskunnassa nostettiin reippaasti palkkoja. Samaan aikaan mieleen tuli ammatteja, jotka ovat selvästi alipalkattuja. Lastentarhaopettajat tekevät korvaamatonta työtä päiväkodeissa, siellähän on ihmisten tulevaisuus. Kouluavustajat auttavat oppilaita, mikä on hyväksi oppimiselle, joka on pohja lapsen tulevaisuudelle. Entä millainen palkka heillä on? Ja eikö opettajien pitäisi myös saada parempaa palkkaa? Ilman siivoojia kaikkialla olisi törkyistä ja epäsiistiä. Miksi heille maksetaan niin tärkeästä työstä huonoa palkkaa? Entä opiskelijat, jotka elävät nuudeleilla ja monta viikkoa vanhalla spagetilla? Eikö heidän tukiaan voisi hieman nostaa?
Se siitä maailman epäoikeudenmukaisuudesta, kenties vääryys vielä korjataan. Palaan tästä takaisin vapauden määrittelyyn. Usein sanotaan, että ihmisillä on vapaus päättää omasta elämästään. Valitettavan usein näyttää siltä, että päätöksenteko on kyllä mahdollista, mutta jokin ylempi taho päättää lopullisen tuloksen. Toisinaan tulee helposti sellainen tunne, että on tässä maailmassa vain toisten pompotettavana.
Eikös tarkoituksena ollut etsiä elämän hyviä puolia ja pieniä hyviä hetkiä? Pahus, alkua lukuun ottamatta se ei minulta tänään oikein onnistunut. Olen tainnut miettiä jo liikaakin ympäröivän maailman tapahtumia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti