matelevat yöt.
Pitkät päivät, raskaat työt.
Joskus onnen hetkiä pieniäkin
päivä tuo tullessaan.
Ovat ne ohi ennen kuin
huomaatkaan.
Vaan miksipä itkeä sattunutta,
on edessä paljon, paljon uutta.
Uutta ihanaa, kenties opettavaista.
Ihmisiä meitä on monenlaista.
Kirjavaista kummajaista.
TAAS on yksi päivä ohi liian nopeasti. Tekisi mieli riippua viisarissa; anna vielä hetki, anna vielä hetki. Mutta kello on armoton ja tikittää eteenpäin aina niin kauan kunnes patteri loppuu. Sitten vaihdetaan uusi ja aika kulkee taas eteenpäin.
On tässä hyvätkin puolensa. Olen varsinkin parina edellispäivänä huomannut, että ihmiselämä on ikuista oppimista. Huomenna tiedän enemmän kuin tänään. Huomenna näen asioita eri perspektiivistä. Lisäksi täytyy muistaa kuuluisa sanonta: Huomenna paremmin. Joten, miksi siis pelätä ajan kulumista. Sehän on loppujen lopuksi väistämätön tosiasia. Miksi emme voisi hyväksyä vanhentumista tyytyväisinä ja iloisina sen sijaan, että itkemme peilin ääressä ryppyjä ja lisäkiloja?
On ihanaa käydä illalla nukkumaan touhukkaan päivän jälkeen ja painaa pää tyynyyn huomisia seikkailuja odotellessa :)
No siinähän se pointti onkin miksi vanhenemista ei voi sietää. Sitä paitsi jos päivät pysyisivät paikallaan voisi olla että jumituttaisiin jäätävän kylmään talveen tai tai ties mihin. EI KÄY!!! Jos ajan voisi itse pysäyttää johonkin sellaiseen aikaan kuin itse haluaisi niin se olisi sitten jo eriasia. Ajatella kun voisi lämpimään kesäpäivään sen pysäyttää... *Alkaa jo haaveilla* mutta niin. Mahdottomuus on mahdottomuus eikä siitä pääse yli eikä ympäri.
VastaaPoistaTotta :)
VastaaPoista