Rauhaton yö

Uskokaa täi älkää, kohta on marraskuu. Jo 14 päivää lokakuuta on kohta takana. Hurjaa miten nopeasti aika kiitää. Toisinaan se kyllä saisi kiitää nopeammin, muun muassa viime yönä.

Menin aikaisin nukkumaan, sillä olin toivottoman väsynyt. Alkuyö sujuikin hyvin, mutta pikkutunneilla alkoi painajaissarja. Heräsin jokaisen unen jälkeen ja haukoin henkeäni.

Pienempänä painajaiset olivat paljon miellyttävämpiä. Silloin painajaisessa oli selkeä ”pahis”, milloin se oli jäärouva, milloin mörkö ja milloin pelottava haamu. Nykyään suurin osa painajaisistani on paljon sekavampia. Hulluinta on, että painajaisissani saattaa olla jopa rauhallinen ja hyvä ilmapiiri, mutta herätessäni tajuan jonkin olleen unessa pahasti pielessä. Silloin pakokauhu lävistää kehoni ja saa sormet puristamaan tyynyn epämääräiseksi möykyksi.

Viime yönä pahin kaikista painajaisista oli juuri tällainen. Herättyäni siitä purin huultani ja käperryin sikiöasentoon ja rutistin itsenäni. Tuntui kuin unessa olisi ollut jonkinlainen suojaverkko, jonka kadottua jäin yksin tyhjyyteen. Tyhjyyteen, joka on kylmä ja kolea. Tyhjyyteen, jonne uppoaa kuin kivi veteen eikä löydä enää tietä pinnalle. Olisi tässä joku vieressä, ajattelin. Joku joka lohduttaisi, joku joka sanoisi, että aamulla kaikki on paremmin. Sitä on tosiaan vaikea uskoa pikkutunneilla, jolloin todellisuus tuntuu epätodelliselta ja uni näkyy vielä kirkkaana mielessä.

No, luotan siihen, että huonon yön jälkeen tulee yleensä parempi yö.